
Lapsille ja nuorille tarkoitettu Tampereen pianoleiri järjestetään vuosittain kesäkuussa. Ensimmäiselle leirille kokoonnuttiin vuonna 2016 Pirkanmaan musiikkiopiston sekä Tampereen Konservatorion tiloissa. Tänä vuonna leiri siis täytti jo kahdeksan vuotta! Pianoleireillä painotetaan yksilöopetuksen lisäksi myös yhdessä oppimista, joka pianisteilla jää usein musiikkiopistojen arjessa vähemmälle kuin orkesteri-instrumenttien soittajilla. Leireillä toimii pianopajoja, ja ohjelmassa on lisäksi ollut esimerkiksi ilmaisutaidon ja rytmiikan ryhmäopetusta.
Tampereen pianoleiri on avoin kaikille ei vielä ammatillisessa tai korkea-asteen koulutuksessa opiskeleville pianisteille. Toistaiseksi leiri on järjestetty päiväleirinä.
Tampereen pianoleiri 9.–13.6.2025
Tänä vuonna Tampereen pianoleiri toteutuu 9.–13.6.2025. Leirillä opettavat Jani Aarrevaara (Tampereen konservatorio), Annika Hautamäki-Hänninen (Tampereen konservatorio), Eeva Tapanen (Tampereen konservatorio), Hanna-Leena Savolainen (Pirkanmaan musiikkiopisto, TAMK).
Osana leiriä pyörii vapaa säestyspaja, jota pitää Eetu Lehtonen. Leirillä toimii lisäksi vapaa-ajanohjaaja.
Ilmoittautuminen viimeistään 13.5.2025
tampereenpianoleiri.nettilomake.fi
Hinta
340€ / 60min soittotunti
280€ / 45min soittotunti
250€ / 30min soittotunti
Hinta sisältää päivittäisen soittotunnin, pajatunnin ja lounaan
Leirivastaava: Annika Hautamäki-Hänninen
Järjestäjä: Tampereen Pianoseura ry
Yhdessä oppimista ja ilmaisun iloa: Mia Muonan Tampereen ammattikorkeakoulussa tarkastettu opinnäytetyö Tampereen pianoleiristä 2016